30.9.07
Syyskuun viimeinen päivä
Uusi kärry arvioitavana.
Kuitenkin tuli kohtuullinen sää, vaikka ennustuksissa uhattiin
kuudentoista asteen lämpöjä.
Mukana oli myös uusia kasvoja. Tervetuloa porukkaan.
Palosen porukka kutsuttiin osallistumaan Karttulassa Marjakartano Hussolassa
järjestettävään kilpailuun, jossa on 3k-luokka sekä hiihtäjät.
Järjestäjä Valjakkosamojedit. aika19.01.2008.

23.9.07
Eri kohdasta
Käväisimme kokeilemassa kohtaamisia ajamalla edestakaisin parin kilometrin pätkää.
Liikkeellä taisi olla yhteensä kahdeksan valjakkoa, sekä talutus koirat joten tilanteita syntyi mukavasti.
Oikeastaan siirsimme lähtöpaikan eri kohtaan Palosella olleiden palveluskoirakokeiden takia. Poistuessamme kävimme kuitenkin laavulla kahvilla ja makkaran syönnillä..
19.9.07
Yhteisajot aloitettu
12.9.07
Erkkarikehässä
3.9.07
Kolmipyörä kaupan harjoituskärryksi
KÄRRY MENI JO!
Autotallissa on kolmipyöräinen vetokärry odottanut jo muutaman vuoden uutta omistajaa.
Kärryn etupään muodostaa enduropyörän runko. Moottoripyörän taka-akseli on korvattu kavennetulla fiestan taka-akselilla. Eturenkaassa reilujoustokeula ja tehokkaat levyjarrut. Takana kunnon jouset. Takapäässä jalkajarruna rumpujarrut.
Olen ajellut muutama vuosi sitten 5-10 koiran valjakolla.
Hintapyyntö 400 €.Voin toimittaa kärryn erikoisnäyttelyyn näytille ja testattavaksi jos kiinnostusta piisaa.
Kimmo Haapanen
kettukolo (at) gmail.com
0400 372226