13.2.05
Pilvinen päivä Palosella
Viikonloppuna pääsi koirat valjakkoon kolmena päivänä. Hannulla oli neljän päivän vapaa (huom! koiria ei tullut lisää). Perjantaina kävivät kotipihasta käsin ajelemassa Naarajärven jäällä. Sieltä löytyikin yksi laavupaikka, Nihtilahti, joka kuuluu Suovu-Paloseen. Meidän pihasta sinne on matkaa noin kahdeksan kilometriä, osa jäällä ja osa metsässä. Ura on ajettu kelkalla. Mukavaa vaihtelua koirille uudet reitit.
Lauantaina lähdin minä samalle lenkille neljällä koiralla. Hannu oli edellisenä viikonloppuna vaihtanut pohjamuovit rekeen ja ne tuntuivat niin luistavilta etten tohtinut koko kaartia ottaa valjakkoon. Pienen Naarajärven puolelta Isolle Naarajärvelle ja sitä Nihtilahden laavulle. Välillä meinasi tulla kauhun hetkiä kun järvellä oli kolme koiraa vapaana, omistajien kävellessä kauempana. Valjakon nähdessä ne lähtivät juoksemaan kohti. Omistajat huomasivat meidät ja kutsuivat koiriaan, joista kaksi palasi heti, mutta yksi jatkoi juoksuaan ja tuli aika lähelle. Minä kiritin koiria ja onneksi pääsimme ohi ilman haavereita. Hannu ajeli kelkalla jonkin matkan edellä meitä ja odotteli laavulla. Tutkimme paikan ja palasimme samoja jälkiä takaisin kotipihaan. Koirat tekivät iloisesti töitä, eikä suuntien kanssa ollut epäröintiä, vaikka jäällä oli ristiin rastiin kelkkauria.
Tänään oli taas porukan ajelut Palosella. Lasten kanssa ajattelimme paistaa lettuja nuotiolla. Ei muuta kuin tarvikkeet reppuun ja matkaan. Valjakot lähtivät Susilehdosta ja me ajelimme Ryönänkosken laavun risteykseen. En uskaltanut enää lähteä edes maasturilla kokeilemaan auraamatonta kilsan matkaa, vaan lapset ottivat sukset alleen ja minä tarvoin jalan. Vähän piti kävellä catwalkia kun polkuna oli auton renkaan jälki. Mukana tietysti valurautapannu ja reppu, jossa lettutaikina ja kaakaotermari. Kunto kohenee...
Laavulle oli jo Kari, Lea ja Hannu tulleet, Kimmo oli lähtenyt vielä lisälenkille. Hyvin maistui lapsille letut, hyvä kun kerkesi paistamaan. Kokemuksia vaihdeltiin taas puolin ja toisin.
Mukava päivä menee nopeasti ja vielä parkkipaikalla menee aikaa kun tutkitaan toisten rekiä ja kuljetuskalustoa. Kotipihassa oltiin vasta iltapäivällä ja koirat painuvat tyytyväisinä koppeihinsa saatuaan ruokansa.
Lauantaina lähdin minä samalle lenkille neljällä koiralla. Hannu oli edellisenä viikonloppuna vaihtanut pohjamuovit rekeen ja ne tuntuivat niin luistavilta etten tohtinut koko kaartia ottaa valjakkoon. Pienen Naarajärven puolelta Isolle Naarajärvelle ja sitä Nihtilahden laavulle. Välillä meinasi tulla kauhun hetkiä kun järvellä oli kolme koiraa vapaana, omistajien kävellessä kauempana. Valjakon nähdessä ne lähtivät juoksemaan kohti. Omistajat huomasivat meidät ja kutsuivat koiriaan, joista kaksi palasi heti, mutta yksi jatkoi juoksuaan ja tuli aika lähelle. Minä kiritin koiria ja onneksi pääsimme ohi ilman haavereita. Hannu ajeli kelkalla jonkin matkan edellä meitä ja odotteli laavulla. Tutkimme paikan ja palasimme samoja jälkiä takaisin kotipihaan. Koirat tekivät iloisesti töitä, eikä suuntien kanssa ollut epäröintiä, vaikka jäällä oli ristiin rastiin kelkkauria.
Tänään oli taas porukan ajelut Palosella. Lasten kanssa ajattelimme paistaa lettuja nuotiolla. Ei muuta kuin tarvikkeet reppuun ja matkaan. Valjakot lähtivät Susilehdosta ja me ajelimme Ryönänkosken laavun risteykseen. En uskaltanut enää lähteä edes maasturilla kokeilemaan auraamatonta kilsan matkaa, vaan lapset ottivat sukset alleen ja minä tarvoin jalan. Vähän piti kävellä catwalkia kun polkuna oli auton renkaan jälki. Mukana tietysti valurautapannu ja reppu, jossa lettutaikina ja kaakaotermari. Kunto kohenee...
Laavulle oli jo Kari, Lea ja Hannu tulleet, Kimmo oli lähtenyt vielä lisälenkille. Hyvin maistui lapsille letut, hyvä kun kerkesi paistamaan. Kokemuksia vaihdeltiin taas puolin ja toisin.
Mukava päivä menee nopeasti ja vielä parkkipaikalla menee aikaa kun tutkitaan toisten rekiä ja kuljetuskalustoa. Kotipihassa oltiin vasta iltapäivällä ja koirat painuvat tyytyväisinä koppeihinsa saatuaan ruokansa.
