22.3.05
Kiimingissä
Pieni kynnys on ylitetty, osallistuin valjakkokisoihin 3-koiran luokassa.
Ajatus jäi mieleen kun kävin Karin ja Lean kanssa katsomassa Äkryn kilpailua. Kisa ei näyttänyt ollenkaan tiukkapipoisten touhulta, kalusto oli kohtuullista, eikä mitään huimia kisavirityksiä. Vanha Paana näytti olevan monen kisareki ja sellainenhan löytyy meiltäkin. Ei muuta kuin ilmoittautumaan.
Lauantaina sitten Lea kurvasi pihaan hiacellaan ja pakkasimme sinne koirien lisäksi muut kisavarusteet,...paljon mahtuu pieneen hiaceen... Lean ja minun lisäksi mukaan lähti Katja, apukädet on aina tarpeen ja eihän sitä tiedä jos ensi vuonna nuorten luokkaan. Osasimme Kiiminkiin kisapaikalle suorinta tietä ja majoituimme mukavasti erämiesten "kämpälle".
Ketjutimme koirat pihalle ja syötimme ne. Pientä meteliähän ne pitivät, vieraassa paikassa kun oltiin mutta hyvin ilta meni. Yöksi koirat pääsivät autoon nukkumaan.
Sunnuntaiaamuna paikalle alkoi tulla lisää porukkaa, taisi suurin osa olla lähistöltä, koska yöpyjiä ei ollut kovin paljon. Huskyvaljakoita kertyi 16 ja ne lähtivät ensimmäisenä matkaan, seuraavina malamuutit ja viimeisenä ryhmänä samojedit.
Ajajien kokouksessa kuulimme millainen rata oli ja muuta asiaan kuuluvaa.
Lea lähti numerolla 40 ja minä 44, joten ehdin Katjan kanssa olla apuna lähdössä. Katja sitten auttoi minut matkaan. Minuutin välit menivät nopeasti kun haki koirat ketjusta valjakkoon. Lähtöviivalla pieni välikohtaus meinasi sotkea koko pelin, pyöräpari sotkeutui toisiinsa hermostuksissaan ja Brigi kuumeni Almalle. Alma taas meinasi, ettei lähde mihinkään kerran ruvetaan rähjäämään ja meni ensimmäisen kymmenen metriä vastaan haraten. Huh, onneksi kuitenkin päästiin lähtemään.
Rata oli leveä ja kovapohjainen, siitä erkani paljon uria ja oli aika yllättäviä käänteitä, mutta ne oli hyvin merkitty ja jos koirat osasivat asiansa, niistä selvisi. Pari paikkaa oli, että Piko johtajana olisi halunnut tehdä omia ratkaisujaan ja niissä kului hiukan aikaa kun sen pään sai kääntymään minne ratamerkit vei. Kaiken kaikkiaan koirat kuuntelivat hienosti ja tekivät myös mitä toivoin niiden tekevän.
Suuri osa radasta meni yksin ajellessa, mutta joskus puolen välin kieppeillä Mikael meni ohi ja sain mukavasti ajella hänen perässä loppu matkan. Toinen valjakko edellä innosti koiria kummasti.
Maalialue oli taas koirille uutta, mutta onneksi olemme Palosella harjoitelleet ihmisten ohittamista ja sekin meni hyvin.
Hieno kokemus ensikertalaiselle ja täytyy kiittää sammariporukoita mielestäni hyvin järjestetyistä kisoista. Kiiminkiin voisi tulla uudelleenkin.
Vähän löysä maaliintulo!
Ajatus jäi mieleen kun kävin Karin ja Lean kanssa katsomassa Äkryn kilpailua. Kisa ei näyttänyt ollenkaan tiukkapipoisten touhulta, kalusto oli kohtuullista, eikä mitään huimia kisavirityksiä. Vanha Paana näytti olevan monen kisareki ja sellainenhan löytyy meiltäkin. Ei muuta kuin ilmoittautumaan.
Lauantaina sitten Lea kurvasi pihaan hiacellaan ja pakkasimme sinne koirien lisäksi muut kisavarusteet,...paljon mahtuu pieneen hiaceen... Lean ja minun lisäksi mukaan lähti Katja, apukädet on aina tarpeen ja eihän sitä tiedä jos ensi vuonna nuorten luokkaan. Osasimme Kiiminkiin kisapaikalle suorinta tietä ja majoituimme mukavasti erämiesten "kämpälle".
Ketjutimme koirat pihalle ja syötimme ne. Pientä meteliähän ne pitivät, vieraassa paikassa kun oltiin mutta hyvin ilta meni. Yöksi koirat pääsivät autoon nukkumaan.
Sunnuntaiaamuna paikalle alkoi tulla lisää porukkaa, taisi suurin osa olla lähistöltä, koska yöpyjiä ei ollut kovin paljon. Huskyvaljakoita kertyi 16 ja ne lähtivät ensimmäisenä matkaan, seuraavina malamuutit ja viimeisenä ryhmänä samojedit.
Ajajien kokouksessa kuulimme millainen rata oli ja muuta asiaan kuuluvaa.
Lea lähti numerolla 40 ja minä 44, joten ehdin Katjan kanssa olla apuna lähdössä. Katja sitten auttoi minut matkaan. Minuutin välit menivät nopeasti kun haki koirat ketjusta valjakkoon. Lähtöviivalla pieni välikohtaus meinasi sotkea koko pelin, pyöräpari sotkeutui toisiinsa hermostuksissaan ja Brigi kuumeni Almalle. Alma taas meinasi, ettei lähde mihinkään kerran ruvetaan rähjäämään ja meni ensimmäisen kymmenen metriä vastaan haraten. Huh, onneksi kuitenkin päästiin lähtemään.
Rata oli leveä ja kovapohjainen, siitä erkani paljon uria ja oli aika yllättäviä käänteitä, mutta ne oli hyvin merkitty ja jos koirat osasivat asiansa, niistä selvisi. Pari paikkaa oli, että Piko johtajana olisi halunnut tehdä omia ratkaisujaan ja niissä kului hiukan aikaa kun sen pään sai kääntymään minne ratamerkit vei. Kaiken kaikkiaan koirat kuuntelivat hienosti ja tekivät myös mitä toivoin niiden tekevän.
Suuri osa radasta meni yksin ajellessa, mutta joskus puolen välin kieppeillä Mikael meni ohi ja sain mukavasti ajella hänen perässä loppu matkan. Toinen valjakko edellä innosti koiria kummasti.
Maalialue oli taas koirille uutta, mutta onneksi olemme Palosella harjoitelleet ihmisten ohittamista ja sekin meni hyvin.
Hieno kokemus ensikertalaiselle ja täytyy kiittää sammariporukoita mielestäni hyvin järjestetyistä kisoista. Kiiminkiin voisi tulla uudelleenkin.
Vähän löysä maaliintulo!
